27.10.2013

Sapatti kävelyllä

Täällä Jerusalemissa viikkorytmi on hiukan erilainen kuin koto Suomessa.
 Sunnuntai on tietenkin viikon ensimmäinen päivä, mutta täällä se on suurimmalle osalle työpäivä.
 Sapatti eli viikon seitsemäspäivä taas sitävastoin on lepopäivä. Suurin osa liikkeistäkin on kiinni.
 Perheet viettävät aikaa yhdessä kävellen, leikien ja retkeillen.
Vietimme sapatin Jerusalemin ensimmäisellä rautatieasemalla, joka tänä vuonna on muunnettu kävelykatu tyyppiseksi oleskelu alueeksi. Alueella on muutama ravintola, leikkipaikkoja, elävää musiikkia jne.
Perheitä oli paljon liikenteessä ja iloisia lapsia. Samoin läheisessä puistossa jossa kävimme. Siellä ihmiset olivat picnikillä nauttien hienosta ilmasta, seurustellen ystävien ja perheiden kanssa.
Ja iloisia lapsia kirmaili.

Nuo iloiset lapset ja heidän ja vanhempien välinen lämmin suhde on jotain joka aina lämmittää mieltä kun täällä vierailee. Uskon että suuri siunaus on siinä, että lepopäivä pidetään kunniassa ja se vietetään perheen kanssa.

Antti