20.5.2011

5. Mooses 8:17 "Älä ajattele sydämessäsi: 'Oma voimani ja oman käteni väkevyys on hankkinut minulle tämän rikkauden' "

Tämä voi ensi lukemalta tuntua vaatimukselta, mutta ajatellaanpa sitä toisinpäin...

Oletetaan, että minä hankin itse itselleni kaiken sen, mitä tarvitsen ja haluan. Silloin minun on myös pidettävä huolta työpaikastani ja työnantajastani, että heillä olisi varaa maksaa minulle riittävästi. Työnantajani myy tuotteitaan saadakseen rahaa, joten joudun miettimään sekä tuotteiden tekemistä että niiden markkinointia. Markkinointi taas onnistuu, kun maan talous on riittävän hyvä, ja ihmisillä on varaa ostaa tuotteitamme... Aika paljon huolehdittavaa, sanoisin.

No, ehkä voin varautua pitämään huolta vain itsestäni. Varaudun pahimman varalle säästämälle pahan päivän varalle. Mutta jos talletan rahat pankkiin, niin uutiset pankkien kaatumisista eri maissa huolettavat minua. Siispä sijoitan rahat osakkeisiin. Vaan yhtiöitä kaatuu milloin mistäkin. Ei niihinkään voi luottaa. Siispä otan rahat käteisenä, ehkä kultana ja jalokivinä. Vaan varkaita liikkuu yhä enemmän maailmassa. Ja huolet sen kun jatkuvat ja kasvavat...

Tai mitä jos saan vakavan sairauden. Hyvä yksityinen hoito maksaa paljon. Siispä otan sairausvakuutuksen. Vaan niissä on ehtoja, eivätkä kaikki vakuutukset kata kaikkia sairauksia. Minkä kaikkien varalle varautuisin??? Tai mitä jos joudun auto-onnettomuuteen? Miten varautuisin siihen? Huolia, huolia...


MUTTA, mitä jos näiden sijaan tarkkailisin omaa, taakse jäänyttä elämääni. Tiedän, ei aina ole ollut kivaa, mutta toisaalta... Tässä sitä kuitenkin ollaan, hengissä ja aika hyvin voivana, noin yleisesti ottaen. Ja jos mietin tarkemmin sitä, kuinka pahasti asiat olisivat voineet mennä pieleen, niin väkisinkin tulee mieleen, että Joku on selvästikin auttanut ja ajanut minun asioitani: Minulla on koti. Miten se järjestyi? Entä auto? Tai perheeni? Tai työt? Tai ajat työttämänä, miten silloin pärjäsin? Loppujen lopuksi on jo tapahtunut paljon, missä asiat olisivat voineet mennä todella hullusti. Tilaisuuksia on ollut paljon, ja kuitenkin niin ei ole käynyt. Miten sen muuten selittäisi, kuin että Jumala on pitänyt minusta huolen ?!?!

Ja vielä, kun ajattelee kasvua hengellisessä elämässä: olenko minä nyt kypsempi kristittynä kuin vuosi sitten? Tai 10 vuotta sitten? Aika paljon on tullut otettua uskonaskelia, vaikka yleensä en niitä muistele. Olenko minä itse itseäni osannut kasvattaa? Enpä oikein usko.

On hyvä mietiskellä näitä joskus ja huomata, että kyllä Jumala on se, joka meistä loppujen lopuksi huolen pitää. Ei hän luvannutkaan helppoa elämää, vaan yltäkylläisen (Joh.10:10). Ja yltäkylläinen elämä on monipuolista. Ja sellaista elämää Jumala on totisesti minulle antanut.

Siispä tullaan siihen lopputulokseen, että
1) minä itse en pysty itsestäni huolehtimaan
2) Jumala sen sijaan on huolehtinut minusta.

Siksi päättelen, että tuo Jumalan antama käsky ei olekaan vaatimus, vaan varustus, että minä voisin elää tätä elämää, enkä käyttäisi aikaani pelkästään huolissani olemiseen.

Mika